Tuulta ja väsymystä

Herään autosta, jossa on niin paksu ilma, että sitä voisi leikata. Pilvettömältä taivaalta porottava aurinko on lämmittänyt auton. Ilmanvaihto on edellisyön sateen vuoksi ollut kiinni. Möngin puoli-istuvaan asentoon ja kiskon päivävaatteet päälle. Ovea raottaessani korviini kantautuu muiden Nordkapissa oleilevien matkalaisten äänet ja autojen renkaiden rapina hiekkaa vasten.

‘’Miten nukuit?’’ Jere kysyy, kun pureskelen aamupalaksi valikoutunutta tomaattia.
‘’Hyvin, niin hyvin, että kerran herätessä luulin että mä oon kotona’’, vastaan. Nukkumis valintamme on saanut monet kulmien kohotukset ja pohdinnat, että onkohan se nyt kovin mukavaa. Sanoisi, että jos kaverin kanssa on väleissä niin nukkuminen onnistuu oikein loistavasti. Mitä nyt muutaman kerran ukko rakkaani on saanut kyynärpäästä naamaan, kun olen vaihtanut asentoa.

Aamulla ennen lähtöä käymme vielä kiertelemässä Nordkapin alueella auringonvalossa. Tuuli sotkee hiukset takkuun, kun puita ei ole pienentämässä sen vauhtia. 

Päivän tavoite, ainoa sellainen on päästä suihkuun. Nordkapissa on onneksi vedentäyttö mahdollisuus, joten teemme sen. Juuri ennen kahtatoista kaasutamme ulos alueelta. Suihkupaikkaa tähyillessämme huomamme tien vieressä pienen matkamuistomyymälän. Jere pysähtyy pihaan ja kurkistamme sisään. Vanhasta latomaisesta rakennuksesta löytyy erilaisia juustohöyliä, magneetteja ja muita saamelaisella kulttuuriin kuuluvilla kuvilla koristeltuja esineitä. Myyjä ei ole paikalla.

Tutkimme valikoimaa, kun sisään astuu vanha saamelaismummo. Hän tervehtii meitä ja astuu kassakoneen taa. Nainen on tullut vastapäätä olevasta talosta palvelemaan asiakkaita.
‘’Kato tää on hauska’’ sanon Jerelle ja nostan juustohöylän, jonka puu osaan on poltettu poron kuva. Hinnat ovat Norjan kruunuina, joten arvelemme suurinpiirtein matkamuistojen summia euroina.
‘’Täällä ei taida olla mitään Nordkapin magneettia’’, Jere pohtii. Hyllyssä on erilaisia lappi aiheisia magneetteja mutta Nordkappia niissä ei ole. Päädymme lopulta ostamaan poro magneetin. Maksuhetkellä myyjä kertoo, ettei korttimaksupääte valitettavasti toimi. Vain käteinen käy. Jere raapii niskaa. Meillä ei ole lainkaan Norjan kruunuja mukana.
‘’I’m sorry, we don’t have kronor.’’ Jere sanoo naiselle.
‘’We have only five euros’’, Jere nostaa lompakosta setelin näkyville. Myyjälle se on ok, häntä ei haittaa vieras valuutta. Saamme magneetin ja mummo laittaa setelin talteen.

Emme pääse kovin pitkälle matkamuistomyymälästä, kun vastaan tulee vuoristojärviä. Parkkeeraamme auton ja menemme katsastamaan aluetta, voisikohan täällä peseytyä? Ei siinä paljoa mietitty, kun olin jo päättänyt, että tämä kelpaa. Haen autosta uimapuvun, retkisuihkun ja pyyhkeen. Ihana saada monen päivän lika pois.
‘’Tää oli virkistävää’’ Jere sanoo suihkuteltuaan. Vesi on todella viileää, mutta ei se menoa haitannut.
‘’Mieti missä maisemissa ollaan nyt käyty suihkussa’’, virnistän. Edessä on vuori ja jostain korkealta vuoren rinteeltä valuu pientä puroa pitkin vesi pieneen järveen tai lampeen, jossa juuri peseydyimme. Lammesta vesi jatkaa vielä alemmas vähän isompaan lampeen. Vuorenrinne on vihreän ruohon peitossa.
‘’Nyt voitas lähteä syömään sinne Bistroon.’’ sanon.

Bistrossa haastattelemme tarjoilija rukkaa. Kysymme ranskalaisten sisällöstä, miten ne paistetaan ja onko kastikkeessa oikeasti pelkkää juustoa. Myyjä yrittää vastata vaikeisiin kysymyksiimme ja uskaltaudumme tilaamaan ranskalaiset ja juotavaa. Pieni epäilys kalvaa miehen mieltä, kun asetumme odottamaan ruokaa. Entä jos ne eivät ymmärtäneetkään? Huoli on kuitenkin turha. Ranskalaisten saavuttua nautimme ruuan hyvillä mielin ilman seuraamuksia.

‘’Voidaanko ajaa kaikki tunnelit kerralla?’’ Jere kysyy, kun olemme saaneet Bistron vieressä olleesta Remasta ostetut riisivanukkaat jääkaappiin.
‘’Ei hirveesti houkuta jäädä tänne tunneleiden väliin majailemaan’’, Jere jatkaa. Nyökkään vastaukseksi. Ei minua haittaa ajella vähän pidempään. 

Pahimpien tunneleiden jälkeen pysähdymme vessaan. Olin ennen reissua päättänyt, että yksi vuori olisi valloitettava. Taukopaikan kohdalta lähti pieni polku ylöspäin, ei varsinaisen vuoren huipulle, mutta ainakin nyppylälle. Raahaan Jeren ulos autosta ja lähdemme polulle. Puolivälissä matkaa totean, että kenkä valintani oli suuri virhe. Minulla on jalassa miehen hiukan liian isot läpsyt ja maasto on aika kivikkoista. Lisäksi tuuli nostaa niskavillat pystyyn. Urheasti jatkamme perille, valokuvaamme taukopaikan ja palaamme takaisin autolle. Hytisten avaamme välipala vanukkaat, jotta jaksamme ajaa perille seuraavaan majapaikkaan.

Majapaikaksi olin valinnut Altan kaupungista luonto alueen parkkipaikan, jossa löytyi vessa. Kuvien perusteella läheltä löytyi myös uimaranta. Kaarramme parkkipaikalle naapuruston lävitse. Olimme ajaneet jo muutaman kerran ohi ja hämmentyneinä yritimme ymmärtää navigaattorin ohjeita. Paikalla on yksi matkailuauto, joten toteamme päässeemme perille.

‘’Tehdäänkö iltapalaksi makkaraa?’’ Jere kysyy. Nyökkään. Minulla on mahaa jäytävä nälkä, enkä osaa ajatella enää selkeästi. Ajamiseen meni monta tuntia ja ruokailu venyi liian pitkälle. Hiljaisena kerään ruokaa varten trangiaa, juotavaa ja ketsuppia autosta. Makkaraa syödessämme paikallinen poro tulee kello kaulassa mutustamaan ruokaa lähistölle. Kellon tasainen kalke on ainoa ääni, joka kuuluu pääni sisällä.

‘’Mitäs me tehdään?’’ Jere kysyy. Makkara on auttanut ja kykenen taas ajattelemaan.
‘’Tavallaan haluaisin jatkaa matkaa mut tavallaan mennä jo kotiin’’ pohdin. 
‘’Jep. Täällä on ollut hienoa, mutta alkaa vähän väsyttää’’ Jere myöntää.
‘’Niin. Mä haluaisin reissata täällä vielä pitkään, mutta on vähän hankala kun autossa ei voi edes istua suorassa, eikä meillä ole suihkua. Ja ruokaakin varten pitää valmistella hirveesti juttuja, että pääsee edes tekemään mitään’’, puran ajatuksiani ääneen. Jere nyökkää. Istumme hetken hiljaa ja pohdimme loman seuraavaa käännettä.

‘’Jos me nyt nukutaan täällä ja mietitään aamulla lisää. Tässä on vessa niin ei tartte omaa ottaa käyttöön. Eikä aamullakaan tartte heti lähteä, käydään vaikka siellä rannalla uimassa’’ summaan. Jerelle ehdotukseni sopii, joten lampsimme autolle valmistelemaan sängyn. Hyvää yötä Norja, toivottavasti reissuväsymys ei ihan vielä ala.