Nuorgamin tunturit

Herään ensimmäisen autossa nukutun yön jälkeen auringon valoon. Auton ikkunoihin tilkityt näkösuojat on ruvenneet yön aikana kupristelemaan ja rakosista pääsee valoa sisälle autoon. Ensimmäiseen yöhön nähden nukuin hyvin. Heräsin usein asennon vaihtoon, kun jaloille oli vain suksiluukun verran tilaa. Mutta ei se mitään, tästä se lähtee.

Lyhyen aamuhartauden jälkeen uskallan avata hiukan ulko-ovea. Yön aikana hyttyset olivat kaikonnet pois ja nyt ulkona voi syödä rauhassa aamupalaa ja pestä hampaita.
‘’Pitäis päästä vessaan, niin jos nyt laitettas tää auto kuntoon’’ Jere sanoo. Nyökyttelen hammasharja suussa.
‘’Laitetaan painavat tavarat keskelle, niin ei noi valot häikäise vastaantulijoita.’’ Kömmin autoon hakemaan puhelimen turvaan peiton alta, jotta sänky voitaisiin purkaa. Henkilöautolla matkustaessa on joillekin mukavuuksille sanottava hyvästit. Meillä on joka aamu ja ilta toimitettava sänkyrumba, jotta autossa pystyisi nukkumaan tai ajamaan. Olimme valmistellessamme matkaa saaneet mielestäni yllättävän mukavat olotilat luotua auton sisälle. Autoon mahtuu yksi täysi pitkä 80cm patja, joka menee kontista hytin puolelle. Hytin puolella on lisäksi kaksi muotoon leikattua palaa. Tähän hulppeaan parisänkyyn kuuluu tietysti paripeitto ja tyynyt.

Huoltoaseman pysähdyksen jälkeen tutkimme karttaa. Tarkoitus olisi ajaa Nuorgamiin tai Tana Bruhun asti. Hinkuan päästä Suomen rajojen ulkopuolelle haistelemaan vierasta happea. Pysähdymme Saariselällä nauttimaan ulkoilmasta ja syömään eväitä. Valitsemamme taukopaikka sijaitsee näköalapaikalla ja tuuli tuivertaa lujaa. Puen toppatakin päälleni, jotta tarkenen seistä viimassa. Emme kauaa viitsi ulkona olla, kun tuuli tarttuu kaikkeen kiinni ja saa niskavillat nousemaan pystyyn kylmästä, vaikka nyt on heinäkuu. Pupellamme siis leipää mahdollisimman nopeasti alas kurkusta ja palaamme takaisin autoon.

Inarissa pysähdymme Karhunpesäkiven kahvilaan. Kiipeämme ensin kuntoportaat ylös katsastamaan karhunpesäkiven. Urheilusuorituksen päätteeksi sydän hakkaa ja maitohapot jylläävät. Tuntuu hyvältä olla elossa ja liikkua.

Kahvilasta tilaamme yhteisen poronkäristyksen mukaan. Annoksella on hintaa 22€, mutta on sen väärti. Nautimme poronkäristystä pienen ajomatkan päästä kahvilalta poroja katsellen. En ole aikaisemmin poronkäristystä syönyt, mutta tämä suomalainen makumaailma valtaa kielen ja vie mennessään. En edes ole aikaisemmin puolukkahillosta välittänyt, mutta tässä annoksen hillossa on tarpeeksi sokeria minunkin makuun.
‘’On kyllä hyvää’’, Jere sanoo, ennen kuin lappaa uuden haarukallisen käristystä ja perunamuusia suuhun.
‘’Ja tää on lämmintä. Lämmintä ruokaa’’, huokaan onnellisena. Lämmin poronkäristys on uskomattoman hyvää, kun päivän ateriat ovat olleet leipää ja jugurttia.
‘’Tota meillä on lautasella’’ Jere sanoo ja osoittaa poroa, joka on tullut automme luo.
‘’Nam nam’’, vastaan ja syön oman osuuteni loppuun. Kiipeän vielä autosta ulos kameran kanssa ja kömmin pusikkoon ottamaan muutaman kuvan porosta. Saan jopa melkein kameralle porokolarin, kun yksi uskalias poro ylittää autotietä. Onneksi poro selviää hengissä.

Käristyksen vahvistamina jatkamme matkaa. Mies haluaisi peseytyä jossakin ja etsiskelen pohjoisen alueen uimarantoja.
‘’Löysin mä yhen uimarannan Utsjoelta’’, sanon.
‘’Vois käydä siellä uimassa ja vähän freesautumassa’’, Jere vastaa. Niimpä suuntaamme uimarannalle.

Uimarannan löytäminen ei kuitenkaan olekaan niin helppoa, mitä kuvittelemme. Kierrämme Utsjokilaisessa naapurustossa ja yritämme pähkäillä, mistä sinne rantaan oikein pääsee.
‘’Tuolla jossain sen pitäis olla’’, sanon ja osoitan omakotitaloja.
‘’Tän mukaan pitäis mennä oikeelle ja sitten se on siellä’’, jatkan. Jere ottaa puhelimeni käteen ja tutkii karttaa.
‘’Pitäiskö meidän mennä tuonne?’’ hän kysyy painottaen viimeistä sanaa. Miehen osoittamassa suunnassa on todella möykkyinen ja vino tie, joka kaartuu näkymättömiin. Hiukan epävarmoina lähdemme ajamaan tietä pitkin katsomaan, minne tie johtaa. Auto on niin vinossa, että pelkään sen kaatuvan. Jeren ilme on keskittynyt, kun hän ohjaa autoa kuoppien ohi.
‘’Ollaankohan me ihan julkisella rannalla?’’ Jere kysyy. Olemme pysäyttäneet auton ja katsomme ulos. Järvi on alhaalla, ikään kuin kuopassa ja rannassa näkyy kota ja muita rakennuksia sekä yksi pariskunta. Lähdemme kulkemaan alas rantaa ottaaksemme rakennuksista selvää. Ilmoitustaululla lukee rannan osoite ja tiedot, että ranta todella on julkinen. Niimpä kiipeämme takaisin autolle hakemaan uimatavarat.

‘’Tämä teki kyllä hyvää, nyt on niin hyvä olo’’, mehustelemme autossa ajaessamme kohti Norjan rajaa. Olin itse lillunut pitkän aikaa vedessä pinnan alla, kun hyttyset alkoivat heti syömään jos pinnan yläpuolelle erehtyi nousemaan. Vesi oli todella kirkasta, mutta olihan se lopulta noustava pois, kun kylmyys alkoi puuduttamaan. Fiilistellessämme puhdasta oloa, emme melkein huomaa rajan ylitystä.
‘’Siis oliko tuossa se pohjoisin kohta?’’ Jere kysyy. Rypistän otsaani. Minusta Nuorgamissa näkemissäni kuvissa pohjoisimmassa kohdassa on kivikasa ja kyltti. Nyt en huomannut kumpaakaan näistä.
‘’Kai se siinä oli’’ sanon epävarmana. Päätän kuitenkin tarkistaa asian kartasta.
‘’Eiiih, ei se ollukaan. Kato Norjaan pääse Utsjoen ja Nuorgamin kautta. Me olleen nyt Norjassa eikä olla käyty Nuorgamissa’’, huokaan. Ajamme eteenpäin pohtien vaihtoehtoja. Jätetäänkö koko Nuorgam välistä vai palataanko takaisin? Houkuttaisi jättää Suomi hetkeksi aikaa ja olla palaamatta. Olen kuitenkin vallinnut Nuorgamin yhdeksi matkan tärkeimmistä etapeista, enkä haluaisi luopua siitä.
‘’Päästäänkö me kääntymään jossain Suomeen päin sillai, ettei tartte ukareita tehä?’’ Jere kysyy.
‘’Tana Brussa voi kääntyä. Siellä on myös Rema 1000’’ vastaan.
‘’Mennään sinne, haetaan raakamakkaraa ja sitte tullaan Suomeen. Voidaan tehä hyvät hodarit iltapalksi’’ Jere päättää.

Tana Brun Reman parkkipaikalla olo on uskomaton. Olemme ajaneet monta tuntia pohjoiseen, jotta saisimme häämatkalta tuttuja raakamakkaroita taas syödäksemme. Ne ovat jopa tarjouksessa, joten hinnasta viis veisaten keräämme koriin useita paketteja makkaraa. Yritämme etsiä BBQ kastiketta, mutta tuttua purkkia ei löydy.

‘’Sitte taas takasi suomeen’’ huokaan teatraalisesti. Tämä oli elämäni nopein visiitti ulkomailla, muutaman tunnin reissu. Aurinko alkaa laskea, joten otan puhelimen käteen ja etsin Nuorgamin alueelta yöpaikkoja. Löydän muutaman vaihtoehdon, joita lähdemme katsomaan. Ympärillä olevat tunturit, vuoret ja Tenojoki ovat rauhoittavia. Vaikka lappi on suosittu matkailukohde, tuntuu silti siltä, että olemme päässeet kauas pois ihmismassoista. Ehkä hyttysten syötäväksi lähteminen ei ole kaikille se juttu.

Käymme kahdessa vaihtoehtoisessa puskaparkissa katsastamassa maisemat. Molemmissa on uskomattoman paljon hyttysiä, joten valitsemme ensimmäisen parkin, jossa on huussi bonuksena. Ilta alkaa viiletä, kun puramme autoa. Ripustan pyyhkeet kuivumaan ja ihastelen maisemaa. Emme ole täysin tunturin laella, mutta aika kauas parkista näkee. Taivaalla on vaaleanpunaisia juovia auringon laskun päätteeksi ja ilmassa tuntuu sade. Sadetutkaa tarkkaillen valmistelemme auton yö kuntoon ja kapuamme sisään juuri, kun sadepilvet saapuvat yllemme. On toisen autoyön aika.

Tämä on toinen osa postaussarjaa, jossa reissataan Nuorgamin ja Nordkapin alueilla. Ensimmäisen osan löydät täältä.